PÄÄKIRJOITUS 2/2010
Ulkoistaminen vai malli Cajander?
Kuten tiedämme, maamme puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja korkeaan maanpuolustustahtoon. Sotilaallisen järjestelmän tukena ja lisänä on vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestelmä, jonka kautta yksityinen kansalainen voi kouluttautua poikkeusolojen tehtäviin.
Tämä virallinen totuus toistetaan usein erilaisissa juhlapuheissa, kutsunta- ja kotiuttamistilaisuuksissa sekä tietenkin ”Intin” eli ”Firman” julkaisuissa ja nettisivuilla. Mutta onko korkealentoisen sanahelinän takana uskottavia resursseja – siis rahaa, päätöksiä ja sitä tarkoittavaa toimintaa? Tykistön ja kranaatinheittimistön osalta tilanne näyttää juuri nyt valitettavan huonolta.
Tykistön tarkastajan, eversti Aki Sihvosen mukaan vuoden 2011 marraskuun Rovajärven harjoitus näyttää supistuvan muutaman päivän mittaisiksi alueellisiksi harjoituksiksi. Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) puolestaan sanoi huhtikuussa Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa, että kaikkia armeijan kaipaamia osa-alueita ei hoideta omin voimin, vaan joillekin osaamisen aloille vahvuuksia haetaan kansainvälisestä yhteistyöstä. Kun nämä kaksi lausuntoa yhdistää, mieleen hiipii väistämättä kysymys: aiotaanko epäsuoran tulen käyttö ulkoistaa maata puolustettaessa?
Muutama vuosi sitten Rovajärven harjoitusta supistettiin huonoin tuloksin. Harjoitus on tykistöaselajin tapaan erittäin kustannustehokas ja monipuolinen järjestelmäharjoitus. Se on samalla voimannäyttötilaisuus ja erittäin suosittu useiden valtioiden sotilasasiamiesten vierailukohde.
Sihvonen sanoo, ettei Rovajärven harjoitus ole vain tykistön ampumaharjoitus, vaan kattaa puolustusvoimien yhteisiä suorituskykyjä, tiedustelun ja johtamisen, eritasoisten johtoportaiden erilaiset vaikuttamiskyvyt. Näiden yhteistoiminta ja järjestelmäosaaminen on kullanarvoista, jonka merkitystä on vaikea eurolla mitata. Harjoituksen alasajaminen on pois varusmiehiltä. Varusmiehet kuitenkin ovat juuri se joukko, johon maanpuolustustahto kylvetään ja josta tuleva henkilökunta rekrytoidaan, tarkastaja summaa.
Häkämiehen lausunnon taustalla on tietysti kylmä realismi, mutta moni saattaa rivien välistä nähdä senkin, että puolustustamme määrätietoisesti ajetaan Nato-kuntoon. Kuitenkin pelkkä sana ”Nato” on vuosikymmenet jakanut suomalaiset kahteen leiriin. Viimeaikaiset lausunnot Suomen poliittiselta huipulta viestivät, ettei Suomen Nato-jäsenyys ole vielä ensi vuonna nimitettävänkään hallituksen agendalla, ja kaikki tietävät, ettei jäsenyys toteudu ainakaan Tarja Halosen presidenttikaudella.
Jos Rovajärven harjoituksen alasajossa kysymys on toimintojen ulkoistamisesta, lienee perusajatuksena kuitenkin se, että maatamme on tarkoitus vastakin puolustaa? Jos taas syynä on väitetty rahapula, mieleen nousee eräs Aimo Kaarlo Cajander.
Cajander oli Suomen pääministeri kolmeen otteeseen, viimeksi talvisodan alla 1937–39. Kesäkuussa 1939 hän ilmoitti tyytyväisyytensä sen johdosta, että Suomen puolustuslaitoksen hankintamenoja oli siirretty seuraaville vuosille. Tämä osoittautui virhearvioksi. Talvisodan syttyessä malli Cajander tarkoitti jalkaväkisotilaan henkilökohtaisen varustuksen osalta sitä, että osalle sotilaista ei ollut antaa aluksi kuin kivääri, kokardi, sotilaspuvun housut ja miehistövyö, minkä vuoksi sotilaat joutuivat taistelemaan mukanaan tuomissaan siviilivaatteissa.
On selvää, ettei tärkeää epäsuoran tulen harjoitusta ja siihen olennaisesti liittyvää järjestelmäharjoituskokonaisuutta ajeta alas suinkaan rahanpuutteen takia. Rahaa on vaikkapa sitten – väkimäärällä mitaten – itseämme suurempien valtioiden pelastamiseen konkurssilta.
Miettikääpäs, ”isot pojat”, tämä asia toistamiseen!
Kalevi Virtanen, päätoimittaja
