PÄÄKIRJOITUS 3/2010

Keskustelu jatkukoon

Maassamme on parhaillaan käynnissä varsin vilkas turvallisuus- puolustuspoliittinen keskustelu. Erilaisia kannanottoja mitä ilmeisimmin vauhdittaa tieto muutaman kuukauden päästä pidettävistä eduskuntavaaleista. Raikas ja avoin julkinen sanailu tuntuu mukavalta toivottavasti muidenkin kuin minun mielestäni. Oma ikäluokkani muistaa vallan hyvin sotien jälkeiset tympeät vaikenemisen vuosikymmenet neuvostovastainen -leimoineen.

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) ehdotti Reserviläinen-lehdessä 5/2010 vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämistä kodinturvajoukkojen suuntaan siten, että niiden suhde
puolustusvoimiin olisi nykyistä tiiviimpi. Kodinturvajoukkoja ja niistä käytettävää nimeä olisi hänen mukaansa syytä pohtia tulevalla vaalikaudella.
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka riensi saman tien torjumaan Häkämiehen ehdotuksen mm. Kansan Uutisissa ja Helsingin Sanomissa julkaistulla kannanotollaan. Puhakan mukaan Suomessa ei tarvita uusia sotilaallisia organisaatioita. Kaikki sotilaallinen organisoituminen ja maanpuolustustehtävät on Puhakan mielestä pidettävä puolustusvoimissa.

Häkämiehen ehdotuksen taustalla on puolustusvoimien edessä oleva rakennemuutos varusmiesikäluokkien ja sodan ajan vahvuuden pienentyessä tulevaisuudessa, mikä synnyttää tilausta vapaaehtoiselle maanpuolustukselle. Puhakan vastustus mitä todennäköisimmin puolestaan kumpuaa itsenäisen Suomen historiasta: suojeluskunta ja Lotta Svärd -järjestöistä, jotka Moskovan mahtikäskyllä lakkautettiin 1944.

Kodinturvajoukot löytyvät jo mm. naapurimaista: Ruotsista, Norjasta Tanskasta ja Virosta. Niitä on perustettu tai perusteilla eri puolilla maailmaa. Ruotsissa kodinturvajoukot lähestyvät jo puolta maanpuolustuksen henkilömäärästä ja esimerkiksi Virossa suojeluskunnat ovat virallisesti osa puolustusvoimia. Häkämiehen mielestä Ruotsin malli sopisi myös Suomeen. Tällä vuosituhannella kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne yhdessä finanssialan kriisien kanssa vaativat myös aseellisten organisaatioiden tehostamista. Suomessa tämä tarkoittaa mm. varuskuntien merkittävää vähentämistä. Häkämies sanoo Reserviläisen haastattelussa, että kymmenen vuoden päästä varuskuntarakenne ei ole yhtä kattava kuin nykyisin, vaan vapaaehtoinen maanpuolustus täyttää aukot alueellisesti ja toiminnallisesti.

Saksassa mietitään parhaillaan yleisen asevelvollisuuden lakkauttamista. Täällä Suomessa Vihreät esittää asevelvollisuuden muuttamista yleisestä asevelvollisuudesta valikoivaksi. Puolue myös haluaa asevelvollisuuden miesten ja naisten kesken tasa-arvoiseksi ja tulevaisuudessa täysin vapaaehtoiseksi. Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Pekka Haavisto (vihr.) perustelee puolueen näkemystä mm. moittimalla nykyistä järjestelmää tehottomuudesta. Vihreiden mukaan nykyisen 350 000 asevelvollisen reservin sijaan puolueelle riittäisi 75 000-150 000 asevelvollisen reservi.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja (kesk.) pitää vihreiden esitystä toteuttamiskelvottomana, koska se hänen mukaansa johtaisi tosiasiassa Suomessa palkka-armeijaan.

Myöskään väitettä tehottomasta asevelvollisuudesta hän ei hyväksy. Korkeaoja puolustaa nykyreserviä arvioimalla, että pinta-alasyistäkin Suomessa tarvitaan suurempi reservi kuin mitä vihreät ehdottavat. Korkeaoja totesi syyskuussa Ylen haastattelussa, että Suomessa tarvitaan 337 000 miestä, jotta meillä on edes yksi per neliökilometri.
Vihreitten ja Vasemmistoliiton turvallisuuspoliittiset kannat näyttävät samankaltaisilta: Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki (vas.) nosti jo alkuvuodesta keskusteluun valmiusvelvollisuuden, joka yhdistäisi valinnanvapauden ja uskottavan puolustuksen. Hänen mukaansa rauhan aikana asepalvelukseen valikoituisi 20–30 prosenttia miesikäluokasta.

Näistä puolustus- ja turvallisuuspolitiikan keskusteluasetelmista Suomi siirtyy järjestyksessään 36. eduskuntavaaleihinsa. Huhtikuuhun on aikaa vain puolisen vuotta. Avoin keskustelu on merkki toimivasta demokratiasta. Keskustelu jatkukoon!

Kalevi Virtanen, päätoimittaja