PÄÄKIRJOITUS 4/2009

Talvisota ja minä

Varhaisin muistikuvani talvisodasta liittyy saunomiseen. Muistan istuneeni isän kanssa saunan lauteilla kyyryyn kumartuneena,
pidellen korviani, joiden uskoin paistuvan kovassa kuumuudessa. Hiestä kiiltelevä isäni hakkasi vihdalla säärtään. Hivenen kuopalla olleesta pohkeesta puuttui kämmenen kokoinen kimpale. Kranaatin sirpaleen jättämää talvisodan muistoa kutisi usein.

Sotien jälkeen syntyneeseen, niin sanottuihin suuriin ikäluokkiin kuuluvana minulla ei voi olla kuin välillistä ja opiskeltua tietoa talvisodasta – muistoista puhumattakaan. Viime sodistamme on toisaalta saatavissa hyllymetreittäin hyvin dokumentoitua kirjoitettua tietoa. Ja jos lukeminen ei satu kiinnostamaan, sujuvaa videotuotantoa tarjolla tuntikaupalla. Voin suositella vaikkapa Tykkimiehet ry:n tuottamia, Tuomo Rystin ohjaamia, televisiossakin esitettyjä dokumenttielokuvia.

Puna-armeijan hyökkäys Suomeen alkoi 30. marraskuuta 1939. Punatykistö avasi tulen Karjalankannaksella kello 6.50. Viipurissa annettiin ensimmäinen ilmahälytys klo 9. Neuvostoliiton ilmavoimat pommitti päivän aikana 16 suomalaista paikkakuntaa. Helsingissä annettiin ilmahälytys klo 9.20.

Talvisota oli 30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Moskovan rauhansopimukseen päättyneen sodan seurauksena Suomi joutui luovuttamaan 13 prosenttia maa-alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa, Viipurin, Neuvostoliitolle. YK:n edeltäjä, Kansainliitto tuomitsi hyökkäyksen ja erotti Neuvostoliiton järjestöstä.

Suomalaiset muistavat sodan pakkastalvesta, mottitaktiikasta sekä "talvisodan hengestä". Ulkomailla sota muistetaan yhä vieläkin termeistä sisu ja Molotovin cocktail, joista tuli kansainvälisesti tunnettuja.

Neuvostojohto muodosti 1. joulukuuta Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen vuoden 1918 sisällissodan jälkeen neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista. Neuvostoliitto ilmoitti tunnustavansa Terijoen hallituksen Suomen ainoaksi viralliseksi hallitukseksi, käyvänsä sotaa valkosuomalaisia kapinallisia joukkoja vastaan ja kieltäytyi neuvottelemasta Risto Rytin hallituksen kanssa.
Terijoen hallituksen asettaminen paljasti, että Neuvostoliiton tavoitteena oli vallata koko Suomi. Terijoen hallituksen piti toimia myös poliittisena hyökkäyskiilana, joka avaisi puna-armeijalle tien Helsinkiin. Kävikin toisin ja ulkopuolinen uhka yhdisti suomalaiset luokkarajoista riippumatta puolustautumaan Neuvostoliittoa vastaan. Suomi kesti tulikokeensa.

Suomalaisten tappiot talvisodassa olivat pyöristettynä noin 25 000 sotatoimissa menehtynyttä. Neuvostoliiton menetyksistä tiedot vaihtelevat lähteestä riippuen, mutta noin 200 000 kaatuneen punasotilaan määrää pidetään nykyään suunnilleen oikeana. Myös esimerkiksi Mannerheim arvioi muistelmissaan mm. tuhottujen divisioonien perusteella kaatuneiden neuvostosotilaiden määräksi 200 000.

Saksan hyökkäys Puolaan syyskuussa 1939 ja sitä ennen natsi-Saksan ja Neuvostoliiton elokuussa solmima hyökkäämättömyyssopimus pani alulle vyöryn, jonka yksi osa oli Suomen talvisota. Sen seurauksena isäni menetti viipaleen pohkeestaan. Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin, noin 20 vuotta sitten tyttäreni, joka tuolloin oli yläasteikäinen, osallistui luokkansa kanssa Saksassa pidettyyn leirikouluun. Matkaltaan hän toi minulle muistoksi kappaleen Berliinin muuria, jota parasta aikaa hakattiin alas.

Eräs omakohtainenkin ympyrä sulkeutui.

Kalevi Virtanen, päätoimittaja